Hoidetut siivet – parempi tuotto!

Suurin uhka tuulivoimaloiden siiville ei ole salamointi, jää, uv-säteily tai pintavauriot, vaan tietämättömyys niiden vaikutuksista. Säännölliset tarkastukset ja huolto ehkäisevät katastrofeja koko voimalan elinkaaren ajan.

Maan päältä ei voi nähdä kiikarillakaan, millaisessa kunnossa tuulivoimalan siivet todella ovat. Lasikuitu on herkkä materiaali, jonka kestävyyttä koetellaan Suomen ilmastossa kovalla kädellä. Ilman säännöllisiä tarkastuksia ja toimenpiteitä voimaloiden siivet kärsivät väistämättä vaurioita ja ovat vaarassa hajota kokonaan ennen aikojaan.

Jo liiskaantuneet hyönteiset siiven johtoreunassa laskevat voimalan tehoa jopa 25% Hollannin energiatutkimuskeskuksen laatiman, kuusi eri tutkimusta ja selvitystä sisältävän artikkelin mukaan. (Lähde: http://www.cortenergy.eu/NATURE.pdf) Valitettavasti ötökät ovat tuulivoimalan vihollisina kilteimmästä päästä.

Taistelijat tuulimyllyjä vastaan

Hyönteiset ja kertyvä lika voivat siis heikentää siipien aerodynaamisia ominaisuuksia, mutta moni asia voi pahimmillaan pysäyttää voimalan lopullisesti kauan ennen takuuajan umpeutumista. UV-säteily, ilman epäpuhtaudet ja voiteluöljyt yhdessä ilmanvastuksen kanssa haurastuttavat siipien pintakerroksia. Salamat repivät reikiä tietysti vieläkin nopeammin. Taivaalta sataa seuraava ongelma. Sadevesi pääsee rei’istä siiven rakenteisiin ja sen suorituskyky heikkenee entisestään. Kun pitkin siiven pintaa valunutta öljyä tai epäpuhtauksia ei ole puhdistettu, voivat ne tukkia vedenpoistoaukot siiven kärjestä. Nyt kotoinen ilmastomme pääsee talvella näyttämään erikoisosaamistaan.

Hiljaa hirveä tulee

Kosteus pääsee sisään pienestäkin raosta, ja jäätyessään laajentuva vesi rikkoo rakenteita salakavalasti sisältäpäin. Siiven profiili muuttuu, mikä heikentää aerodynamiikkaa, mutta lapojen epävakaalla pyörimisellä voi olla painavampikin syy ja seuraus. Monituhatkiloisissa siivissä tarvitaan keskenään vain pieniä eroavaisuuksia painossa, kun epätasapaino alkaa rasittaa voimansiirtoa ja vaihteistoa. Jos siipi siis nielee liikaa vettä, ostoslistalla saattaa pian olla uusi turbiini. Jatkuvan rasituksen alla hiuksenhienoista säröistä voi kasvaa pitkiä halkeamia, jotka ajan kanssa halkeavat lisää. Äärimmäisessä tapauksessa pois lentänyttä siipeä saa etsiä voimalan lähiseudun asukkaiden takapihoilta.

Tarkastukset ehkäisevät ja estävät suurempia harmeja

Aina vauriot eivät malta odottaa syntymäänsä vuottakaan, saati että voimalaa on edes
saatu pystytettyä. Kuljetus ja nostot ovat otollisia paikkoja vahinkojen synnylle. Jo
tuolloin pitäisikin aloittaa koko voimalan elinkaaren kestävä, siipien säännöllinen
tarkastaminen ja huolto.

Tarkastukset tuottavat omistajalle hyödyllistä tietoa siipien kunnosta, mutta mikä
tärkeintä, pienet säröt, reiät ja eroosio havaitaan ja paikataan ennen kuin siipiin
repeytyy ongelmallisempia halkeamia ja aukkoja.

Kuinka voimalan siivet pysyvät kunnossa

Edes sellainen yksinkertainen laite kuin polkupyörä ei kestä vuodesta toiseen ilman
huoltoa, vaikka se viettää talvet tallin suojissa. Kun ymmärretään paremmin siipien
tarkastusten ja huollon merkitys, syntyy suurin hyöty suoraan voimaloiden omistajille.
Tarkastetut, puhtaat ja ehjät siivet pyörittävät turbiinia varmemmin, pidempään ja
tehokkaammin.

Ville Karkkolainen
Kirjoittaja on huolissaan maamme tuulivoimaloiden siipien kunnosta sekä
toimitusjohtaja Bladefence -yhtiössä.
www.bladefence.com

Kommentit

Service business case parhaimmillaan. Bladefence edustaa suomalaista PK-yritystä, joka omaa hyvän kansainvälistymispotentiaalin. Näitä firmoja haluamme klusteriin lisää! Keep up the good work guys!!
Jouni 

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.